Joskus opintojeni alkuvaiheessa etsin Helsingin yliopiston professoreita Wikipediasta. Huomasin, että – yllätys, yllätys – heistä ei ollut kirjoitettu sinne vastaavia tekstejä kuin niistä ulkomaisista ajattelijoista, joiden tekstejä myös kursseillamme luimme. Siitä asti olen miettinyt, kuinka paljon tutkijan läsnäolo verkossa vaikuttaa hänen uraansa. Tullaanko hänen keynote-luentojaan kuuntelemaan kansainvälisissä konferensseissa, vastataanko hänen sähköposteihinsa yhtä auliisti kuin heidän, joista kertovissa Wikipedia-artikkeleissa on yli 50 lähdeviitettä.
(Olisi muuten kiinnostavaa tehdä sukupuolianalyysia eri alojen suomalaisprofessoreista kertovien Wikipedia-artikkelien kattavuudesta. Yleisesti suomalaisista henkilöistä kertovista Wikipedia-teksteistä vain 19 sadasta kertoo naisesta, eikä akateeminen maailma välttämättä eroa tästä keskiarvosta.)
Wikipedia ei toki ole ainoa, eikä ehkä edes tärkein alusta, jossa tutkijat näkyvät. Yliopistojen verkkosivut ovat tärkeitä tiedonlähteitä, kun halutaan saada kokonaiskuva kulloisenkin tutkijan taustasta, kiinnostuksen kohteista ja viimeisimmistä julkaisuista. Tämän lisäksi suuri osa tutkijoista tuottaa aktiivisesti sisältöä tutkimuksestaan sekä omilla sosiaalisen median kanavillaan että perinteisessä mediassa.
Tämänhetkisen henkilöbrändikulttuurin ja avoimen tiedon aikakaudella moni tutkija varmasti kokee myös painetta olla ajan hermolla oleva twitteröijä ja hyvin artikuloiva bloggaaja, joka paitsi viestii tutkimusaiheestaan, myös luo kuvaa itsestään älykkäänä ja helposti lähestyttävänä asiantuntijana.
Tutkijoiden verkkokäyttäytymisessä on kuitenkin paljon eroja. Toisille ihmisille on helpompi tuottaa mielenkiintoista tekstiä kuin toisille. Toisilla on parempi kyky navigoida sosiaalisen median aikajännettä niin, että aikaa ja energiaa löytyy myös tutkimuksen teolle, opettamiselle, roskien viemiselle ja vanhojen vanhempien tapaamiselle ilman, että kiivaiden some-keskustelujen tuoksina haittaa kykyä keskittyä näihin elämän muihin osa-alueisiin.
Myös tutkimuksen aiheet, sekä tutkijan oma positio vaikuttavat siihen, millaista kullekin tutkijalle on olla avoimesti esillä verkossa. Se, onko kirjoittaja jo mainetta saanut, vanhempi valkoinen mies, vai uransa alkuvaiheessa oleva rodullistettu nainen, vaikuttavat väistämättä hänen tekstiensä vastaanottoon. Suomen kielen välimerkkejä koskevasta tutkimuksesta viestijä saa varmasti julkaisuistaan erilaista palautetta kuin rasismista poliisissa kirjoittava tutkija.
Muuhun viestintään verrattuna verkon erityispiirteitä on se, että kuten kulunut sanonta kuuluu, ”sieltä ei ikinä saa asioita pois”, sekä se, että käytännössä verkkokirjoitusten yleisönä voi olla kuka tahansa maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä. Tästä postauksen nimi: tutkija verkossa ei ole enää vain tutkijaverkossa. Verkossa tutkijan tulee ottaa huomioon, että toisin kuin akateemisissa konferensseissa ja –julkaisuissa, hänen tuotostensa yleisö ei välttämättä tunne tutkimuksen teon tapoja ja käsitteistöä, jolloin tutkimusta pitäisi pystyä avaamaan niin, että teksti olisi enemmän hyödyllinen kuin haitallinen tutkijalle itselleen ja tutkimusaiheelle.
Tutkijaverkko on myös sinänsä turvallinen, että ainakin oman alan tutkijoiden keskuudessa sosiaalinen kontrolli toimii sen verran hyvin, että tutkijaa vastaan ei lähdetä esimerkiksi hyökkäämään epäasiallisesti. Tutkijalla verkossa ei tällaista suojaa ole, kuten viime aikojen keskusteluissa tutkijoiden kokemasta vihapuheesta ja maalittamisesta on käynyt ilmi.
Mainitsemani avoimen tiedon aikakausi on itsessänikin aiheuttanut sen, että ajattelen kaikkea tietoa olevan helposti saatavilla. Tutkijan verkkoläsnäoloa pohtiessani totesin kuitenkin, että suomalaisessakin somesfäärissä joistain aiheista ja joiltain tutkijoilta on löydettävissä enemmän ”tavallisille” ihmisille tarkoitettua tietoa kuin toisilta.
Haluaisin sanoa, että jäin miettimään, miksi. Mutta en erityisesti jäänyt miettimään miksi, sillä tämä koko blogipostaus sai alkunsa siitä, että minulla on korkea kynnys oman verkkoviestinnän aloittamiseen lähinnä turvallisuuteen ja ajankäyttöön liittyvien kysymysten vuoksi. Uskon, että moni muu saattaa kokea samoin.
Jokaisella tutkijalla on varmasti hyvä syy näkyä verkossa juuri sen verran kuin näkyy. Demokratian ja tutkitun tiedon leviämisen kannalta olisi tietenkin hyvä, jos ainakaan turvallisuutta ei tarvitsisi ajatella verkkoviestintää tehdessä. Jos joku olisi kirjoittanut blogipostauksen ”9 tapaa minimoida turvallisuusriskit verkossa tutkijana”, lukisin!
tutkijaverkossa 
Tämä blogipostaus herätti minussa monenlaisia mietteitä, mikä varmasti on merkki siitä, että se puhutteli minua syvästi. Jäin pohtimaan erityisesti tekemääsi huomiota siitä, ettei suomalaisista akateemikoista löydy välttämättä yhtä kattavasti tietoa kuin ulkoimaisista tutkijoista, ainakaan Wikipediasta. Voisiko olla, että tutkijakulttuurillemme on ominaista jonkinlainen torjuvampi asenne Wikipedian kaltaisia sivuja kohtaan? Tämä voisi vaikuttaa siihen kuinka paljon näkyvyyttä tutkijat lopulta saavat verkossa yleisluontoisten verkkosivustojen kautta. Tekstissä tehty huomio siitä, että verkkonäkyvyyden merkityksen hahmottaminen tuottaa tutkijalle päänvaivaa, on myös erittäin osuva. Aikakautena, jolloin tiedon kulku tapahtuu yhä useammin verkon kautta, on hankala tietää kuinka paljon näkyvyyttä tulisi hankkia ja millainen näkyvyys parhaiten edistäisi oman tutkimuksen leviämistä. Ehkä joku tutkii jonain päivänä sitä, millainen verkkonäkyvyys takaa tutkimukselle hedelmällisimmän maaperän.
Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä!
TykkääTykkää
Kiinnostava tulokulma tutkijapositioon. En tullut ajatelleeksi Wikipedian merkitystä tutkijaesittelyissä, mutta sivusto on tärkeä väline johdatuksena parempaan lukemistoon. Tutkijaesittelyjä on tosiaan tärkeä tehdä suomeksi ja tutkijaverkoston pääkielellä.
TykkääTykkää
Pohdin aika samoja kysymyksiä usein. Olen aloittanut verkkoviestinnän mm. Twitterissä ja Instagramissa, mutta edelleen etsin rajojani ajankäytössä ja pohdin usein tuota turvallisuuskysymystä. Olen kerran saanut kokea someraivon Facebookin puolella, tapahtuneen kaksipiippuinen vaikutus itselleni on kyllä aika jännä. Tulin siitä rohkeammaksi, mutta toisaalta nykyään mietin kahdesti ennenkun postaan jotain, koska someraivon herätessä keskusteluun on varattava mielettömästi aikaa.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista! Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa, jolla hyvä ajankäytön rajaus ei tule jotenkin automaattisesti, vaikka eihän se varmaan kellään tule 🙂 Ja juuri tuo on itselläkin kynnyskysymys, että keskusteluihin on varattava aikaa sekä someraivon että muidenkin lentoon lähteneiden keskusteluiden kohdalla, eikä ikinä oikein tiedä, mikä postaus herättää vastauksia vaativaa keskustelua ja mikä ei. Varmaankin jonkinlainen strategia tähän syntyy kokemuksen myötä.
TykkääTykkää