FM Nina Maskulin, HY (lukuaika 5 min)
Avainsanat: väitöskirja, ohjaus, tasa-arvo, sukupuoli, tutkijaura

Ohjaussuhde on humanistin laboratorio, jossa ajattelua testataan vuorovaikutuksessa kuvittelemalla tutkimuksen kokonaisuutta. Taito kuvitella samaa tutkimusta heijastaa väitöskirjan ohjaajan luottamusta tutkijan taitoihin. Vuodesta 2020 lähtien ohjaussuhteen lisäksi väitöskirjatutkijalla on Helsingin yliopistossa ohjausryhmä, joka tukee ohjattavan ja ohjaajan yhteistyötä.
Akateemista uraa kuvataan portaiden metaforalla, jossa ensimmäinen askel on astuttu, kun väitöskirja valmistuu. Ensimmäisille portaille astuvista yli puolet on naisia. Ohjaajat ylimmillä portailla ovat useimmin professoreita, ja heistä 78 % on miehiä (Professoriliitto 2018; EUI, 2018). Tässä blogissa tarkastelen ohjaussuhdetta. Kysyn, millaisessa ympäristössä väitöskirjatyö menestyy ja millaisessa epäonnistuu?
”Tutkijan eettinen ja ammatillinen osaaminen muodostuvat vuorovaikutuksessa alallaan ansioituneen tutkijan kanssa väitöskirjatutkimuksen aikana”, kuvaa Tutkimuseettisen neuvoston Vastuullinen tiede-sivusto ohjaussuhdetta.
Humanistissa ja yhteiskuntatieteissä ammatillinen osaaminen on lukemista ja kirjoittamista, jonka tuloksena työ valmistuu. Väitöskirjalla on syvärakenne ja muoto, jotka ovat sidoksissa tutkimusalan perinteisiin ja historiaan, tutkimusyhteisön ja yliopiston arvostuksiin, aikaan, paikkaan ja tilaan. Lopputulos on ”itsenäiseen tutkimukseen perustuva, uutta tieteellistä tietoa sisältävä yhtenäinen esitys”, kuten Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta väitöskirjan määrittää.
Ohjaukseen ja työn valmistumiseen vaikuttavat väitöskirjan tekijän työmahdollisuudet, mikä puolestaan heijastaa yliopiston arvostusta. Perustutkimuksen käytännön toteutus, rahoitus tutkimustyöhön ja työyhteisö ovat keskeisiä, jotta tutkijakuva voi rakentua. Tutkimus on kuulumista yhteisöön ja jolla osallistutaan akateemiseen keskusteluun. Tutkimus syntyy vuorovaikutustilanteissa, joissa väitöskirjan tekijä aluksi kuvittelee tutkimustaan yhdessä ohjaajan kanssa.
Tutkijan mallin sisäistämisestä 2010-luvulla

Kuva : Johannes Plenio/Pixabay
Itsenäisyys ei tarkoita yksinäisyyttä. Nykypäivän edellytyksiä tutkimukselle on verkottuminen. Verkko kuvaa kolmiulotteisesti tilanteita ja risteymiä, joissa tutkijan ammattitaito rakentuu osana yhteisöä. Työyhteisö välittää tutkimuksen tekemiseen liittyvää hiljaista tietoa ja käsityötaitoja, kuulumisen tunnetta ja ylläpitää vuorovaikutusta. Tekemisen mallit ovat merkityksekkäitä työn valmistumiselle ja ammattikuvan muodostumisessa.
Tutkijayhteisön jäseneksi tullaan lukemalla ja tekemällä, oppimalla parhailta ja sisäistämällä tutkimuksen teon eettiset rajat, moraaliset vastuut ja tutkijayhteisön normit. Yhteisö solmii tutkijan lähimpiin, paikallisiin ja ylirajaisiin tutkijaverkostoihin, yliopistoihin ja yhä uusiin tutkijoihin. Tutkimusyhteisöjä yhdistää ainakin yksi asia: jokainen sen jäsen on aikanaan aloittanut väitöskirjatyön. Väitöskirjaa voi tarkastella initaationa, joka kytkee eri portailla olevat tutkijat ajalliseen jatkumoon ja kertoo tarinaa tutkijana olemisesta ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Väitöskirjantekijän verkoston keskellä on ohjaaja. Vuorovaikutuksessa ohjaajan kanssa syntyvät työn aloittamiselle keskeiset edellytykset. Häneltä pyydetään rahoitushakemusten ja tutkijapaikkahakemusten puoltavat lausunnot. Jotta ne voisivat toteutua, häneltä tulee ensimmäinen korjaava ja rakentava palaute.
Ohjaaja näyttää jatkumon tulevaisuuteen. Hän avaa tai sulkee ovia tutkimuksen näyttämöille, joissa asettaudutaan tutkimusaiheella vuorovaikutukseen ja kiinnitytään laajeneviin verkostoihin. Parhaimmillaan ohjaaja jakaa tietonsa ja reittinsä relevantteihin kotimaisiin tai kansainvälisiin julkaisuihin. Ohjaaja on jäsen tieteellisissä seuroissa ja saa kutsuja konferensseihin, missä kuvitellaan samaa tutkimusta ja saadaan tulevaan työhön tärkeitä kysymyksiä, jotka lujittavat verkostoja. Kirjoitettu abstraktiteksti liittää nuoremman tutkijan kollegiaalisesti kokeneisiin tutkijoihin.
Ohjaussuhde on ennen muuta valtasuhde. Ohjaussuhde määritellään hierarkkiseksi ja ammatilliseksi (Helsingin yliopisto). Se, miten valtaa käytetään, toteutuu vuorovaikutuksessa, jossa ohjaajan käsitys menestyvästä tutkijasta on määräävä. Marieke van den Brinkin tutkimus ( Yliopistolehti 2018) osoittaa, että akatemiassa johtavassa asemassa olevilla miehillä on stereotyyppisiä käsityksiä naisista tutkijoina ja kollegoina, ja professoreiden verkostot ovat pääosin miesvaltaisia. Van den Brink ehdottaa, että rakenteet tehdään näkyviksi ja niistä keskustellaan, jotta tutkijakuva ja käytäntö, joka estää naisten etemisen tutkijanuralla, voivat muuttua.
Tutkijan mallikuva 2020-luvulla

Kuva Andrey Merkulev/Pixabay
Itsenäisyys voidaan tulkita myös toisin. Vältteleväksi ohjaustyyliksi voi kutsua tapaa, jossa ohjausta tarjotaan kaksi kertaa vuodessa. Ohjaustapaamisten vähäinen määrä on yleinen humanistisessa tiedekunnassa ja sen on todettu hidastavan merkittävästi väitöskirjan valmistumista, joka on 8-9 vuotta (Svinhuvfud, Tohtoritakuu-blogi, 2014). Ohjaustyyli voi olla myös tutkijakuva, josta ei ole keskusteltu. On kuitenkin niin, että harva humanisti pääse osaksi tutkimusalansa arkista työyhteisöä väitöskirjavaiheessa, ja ohjaussuhde jää ainoaksi linkiksi tutkijayhteisöön.
Yliopiston tulkinta itsenäisyydestä voi olla toinen kuin ohjaajan. Yliopiston heijastama tutkijakuva voi näkyä siten, että ohjattavia on liikaa, ohjaajan työsuhde katkeaa tai tutkimus jää ohjaajan tutkimusintressin reunoille. Yliopisto arvostaa tutkimusryhmiä ja hankkeita, jotka ovat humanistisissa tieteissä harvinaisia. Moni väitöskirja syntyy tutkimushankkeiden ulkopuolella. Yliopiston valikoiva asenne katkoo lujalla kädellä tulevaisuuden tutkijauria, jos yliopisto ei erota väitöskirjantutkijaa toiselle tieteenalalle kuuluvasta tutkijakuvasta.
Ohjauksen merkitystä on syytä tarkentaa ja kontekstualisoida: millainen vuorovaikutussuhde ohjauksessa on kyseessä ja millaisessa ympäristössä väitöskirja valmistuu. Vastaukseen vaikuttaa se, kuka kysymyksen esittää ja kuka siihen vastaa. Valtasuhteessa syntyy samalla myös käsityksiä menestyvästä tutkijasta. Jos stereotyyppistä tutkijakuvaa ei oteta puheeksi, hiljaisuudessa muodostuu kuva itsensä kaltaisista akateeminen selviytyjistä, joka on läntisessä maailmassa, oppihistoriassa ja tulevaisuudessa useimmiten valkoinen ja mies. Ohjausryhmäjärjestelmä tuo tullessaan mahdollisuuden myös monipuolisemman tutkijakuvan rakentamiseen.
Tutkija 2030: miten naiset kuvitellaan akatemian ylimmille portaille?
Kuva lefteye81/Pixabay
Tutkimuksen tulevaisuus syntyy yhteistyössä. Professori Hanna Vehkamäki toteaa, että lahjakkuuksia on molemmissa sukupuolissa yhtä paljon, mutta ylimpien portaiden miehisyys vinouttaa kommunikaatiota, mikä näkyy naisten tutkijauran pysähtymisenä (YLE, 8.3.2016). Apulaisprofessori Kristiina Brunila julkaisi 2009 tutkimuksen yliopiston sukupuolijärjestelmästä. Kymmenen vuotta myöhemmin hän toteaa että muutos miesten yliedustuksessa edellyttää yliopistolta tasa-arvon ja yhdenvertaisuustyön vakiinnuttamista ja siihen sitoutumista opetuksessa ja tutkimuksessa , koska yliopiston arkiset rakenteet tukevat sukupuoleen perustuvan järjestyksen ylläpitämistä (Helsingin uutiset, 23.6.2019).
Mikä estää yliopistoa sitoutumasta tasa-arvotyöhön ja yhdenvertaisuuteen arvona, joka läpäisee sen ydintehtävät? Tutkijat ehdottavat piilossa olevien ennakkoasenteiden tekemistä näkyväksi keskustelussa ja käytännön toteutuksissa (Suomen Fyysikkoseura 2008). Voisimmeko kuvitella yhdessä tutkimusta ja käytännön sovellusta, joka tuottaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yliopistolle ja yhteiskunnalle? Yhdenvertaisuuden ja kuulumisen on todettu edistävän tuottavuutta; ei ole syytä epäillä, että yliopisto tekisi poikkeuksen. Yliopistoinstituutio voi reflektoida, missä käytänteissä syrjintää on mahdollista tapahtua ja poistaa tasa-arvon esteitä aktiivisesti. Vaikuttaminen tutkijakuvaan ja rekrytointeihin tuottaa kuulumista ja menestyksekkäämpää tulosta. Ja lopuksi: miten sitoutuminen yhdenvertaisuuteen vaikuttaa perustutkimuksen keskeiseen työprosessiin, ohjaussuhteeseen ja käsityksiin hyvästä tutkijasta?
Vastaus otsikon kysymykseen liittyy yliopistoon instituutiona ja tutkijakuvan määrittelyyn ja sijoittamiseen tulevaisuuden jatkumolle. Sadan vuoden perspektiivi on lyhyt aika oppihistoriassa, jolloin tieteen harjoittaminen oli varattu miehelle. Lakiin kirjattuna yhdenvertaisuus on olemassa vasta silloin, kun se muodostaa toimintaan ja käytäntöön sitoutuneen eettisen arvoperustan. Yhdenvertaisuuden puuttuminen vinouttaa huipulla ja yhteiskunnassa. Hyväksyttynä olosuhteena esi-isien näkymätön käsi ohjaa lujasti tämän päivän tutkijakuvaa ja uusintaa sukupuolijärjestystä yliopistoissa, Suomessa ja Euroopassa, jollei siitä aktiivisesti keskustella (EUI 2018).
Viitteet:
European University Institute (2018) The Gender Comparisons.
Frilander, Jenni (2016) Professoreista alle kolmannes naisia – Katso naistutkijoiden neuvot nuorille – video, YLE 8.3.2016.
Hakaniemi, Katariina (2019) Miehelle 6 926 ja naiselle 6 647 e/kk – Palkkaerot ja kohuttu vilppilista kertovat osaltaan, kuinka tutkijanaiset jäävät yhä miesten varjoon. Helsingin uutiset, 23.6.2019.
Helsingin yliopisto. Ohjauksen ongelmatilanteet.
Suomen Fyysikkoseura. Tasa-arvo käytäntöön fysiikan laitoksella.
Svinhuvfud, Kimmo (2014) Tohtoritakuu-blogi: Jatko-opiskelun realiteeteista
Vallinkoski, Anu (2018) Miesvaltaiset raadit rekrytoivat lisää miehiä, sanoo professorivalintoja tutkinut Marieke van den Brink. Helsingin yliopiston viestintä. Tähtivieras-uutinen on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/09/18.
Vastuullinen tiede. Tutkimusetiikkaa opitaan väitöskirjaohjauksessa.
Kuvalähde: Pixabay