Identiteettikriisi

Olen nyt kuukauden päivät odotellut kirjoitusinspiraatiota ja pohtinut kirjoitukseni aihetta. Deadline tikittää yhä kovempaa takaraivossa, mutta tällä kertaa halusin tehdä toisin. Motiivit kurssille osallistumiseen eivät olleet ulkoisia, sillä tutkintoon tarvittavat opintopisteeni ovat jo koossa. Kiinnostus pohdiskella tieteellistä viestintää ylipäätään, saada sille erilaisia uusia ja itselle vähemmän tuttuja kanavia olivat päällimmäisinä mielessäni kurssivalintaa tehdessäni. Noiden sisäisten motiivien huumassa päätin, että tätä kiveä en ryhtyisi kääntämään ennen kuin hetki tuntuisi oikealta.

Kuva: ©Auli Saarinen

Vaivuin jo jossakin vaiheessa epätoivoon ja suunnittelin yksinkertaisesti suorittavani tehtävän edes jotenkin. Ei epäonnistuneena ja periksi antaneena, mutta velvollisuudentuntoisena opiskelijana, jonka luterilainen työmoraali ei anna lupaa jättää asioita kesken. Ajattelin kirjoittaa tiedon ulottuvuuksista tai tiedon rakentamisen teorioista, joita parhaillaan vertailen artikkelissani, mutta tulokulmat eivät houkutelleet kirjoittamaan.

Viime yönä se sitten iski. Ymmärsin yllättäen ongelman ytimen.

En yksinkertaisesti koe olevani tutkija eli en pysty kirjoittamaan tutkijaverkossa olemisesta. Rooli ei tunnu omalta, ei siis vielä, tai ehkä ei koskaan. Elämässäni on jo monta roolia ja vahvin ammattiroolini viitta on ollut harteillani viimeiset kaksikymmentä vuotta. Vuosien vahvistama ammatillinen identiteettini puskee aina esiin ja tämä vanha mantteli tuntuu istuvan kantajalleen, mutta eilen, ensimmäistä kertaa, tunsin toisin. Kävin työpaikkahaastattelussa ja tunnin keskustelu sai minut pohtimaan mitä elämässäni oikein haluan tehdä.

Saldoksi en ehkä tule saamaan hakemaani tehtävää, mutta sainkin ymmärrystä siitä, mitä kohden haluan edetä ja miten haluan jäljellä olevat työvuoteni käyttää. Yksinkertaisesti haluan tutkia! Kadoksissa oleva identiteettini olikin olemassa, mutta vasta nupullaan tai ehkä jopa mullan alla juurtumassa. Tästä mielenmaisemasta pystyn nyt jatkamaan ja rakentamaan uutta ammatillista minääni.

Pystyn nyt hyväksymään tutkijuuden tahtotilakseni ja haluan uudenkarheassa roolissani olla tutkijaverkossa, tutkijana verkossa ja toivottavasti myös verkon ulkopuolella.

3 vastausta artikkeliin “Identiteettikriisi

  1. Hei, onnittelut, olet nyt tutkija verkossa! Tai nyt viimeistään, ehkä olet aiemminkin jotain julkaissut tutkijana verkossa. Pystyin samaistumaan moniin tunteidesi ja ajatustesi kuvailuihin siitä, kuinka kerrankin ajattelee tekevänsä jonkin ajoissa ja kunnolla, sekä tutkijaidentiteetin hapuiluun. Mutta nyt siitä on mustaa valkoisella, voidaan kirjoittaa tutkijoina verkossa, aika hienoa! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Kriisiytyminen on tärkeä osa sitoutumista, merkityksekkäiden asioiden uudelleenmäärittelyä. Moniosaajan ammatti-identiteetti on myös joustava: taidot järjestellään uudelleen ja keskeisiä taitoja harjoitetaan säännölliseti. Ajattelen, että ammatinvaihdossa on kyse pikemminkin työympäristön vaihdoksesta ja uudessa ympäristössä tarvittavien taitojen kartuttamisesta. Moni tutkijan este madaltuu kirjoittamalla. Yksi arvostetuista kirjoittamisen ohjaajaajista, Kimmo Svinhuvfud, kuvasi tunnetta näin: ”On kirjoitettava ahdistuksesta huolimatta”.

    Liked by 1 henkilö

  3. Tuo kertomasi tunne siitä, että identiteetti on hukassa, on varmaan tuttua monellekin meistä. Itsensä likoon laittaminen, aina välillä, kasvattaa itsetuntemusta. Itsetuntemus on sitä, että tietää kuka on ja mitä haluaa. Itsetunto rakentuu itsetuntemuksen varaan, ja itsetuntoa voi nostaa vahvuuksiaan kehittämällä. Tärkeintä on oman minuuden löytäminen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: