Muistan, miten epäuskoisen huvittuneina naureskelimme yläasteen historianopettajallemme 2000-luvun alussa, kun hän sanoi meidän olevan todennäköisesti ensimmäinen sukupolvi, joka joutuu opettelemaan useamman ammatin pärjätäkseen. Enää ei naurata. Vaikka ammatillinen osaamiseni rajoittuu teologian ja humanismin saralle, enkä osaisi esimerkiksi leikata kenenkään hiuksia tai treenata ketään huippukuntoon personal trainerina, koen silti omaavani useampia ammatti-identiteettejä kuin vain yhden.
”Mikäs sun titteli on, mitä ammattinimikettä mä voin käyttää susta?” kysyy haastattelija keskustelutuokiomme päätteeksi äänitysstudiossa. Häkellyn kysymyksestä. Kirjoittamani tietokirja, josta olemme juuri keskustelleet, ei aihepiiriltään käsittele väitöskirjatutkimustani. En siis voinut sanoa, että olin tässä keskustelussa väitöskirjatutkijana, mutta toisaalta en uskaltanut tuolloin yhden tietokirjan jälkeen vielä vetää harteilleni tietokirjailijan nimikettäkään. Haastattelija oli kuitenkin tietämättään esittänyt ensimmäistä kertaa minulle kysymyksen liittyen ammatti-identiteettini määrittelyyn ja huomasin sen olevan yllättävän hankalaa.
Aloittaessani tutkimuksen yleistajuistamisen sain sekä kannustusta että varoituksia siitä, ettei yliopistolla välttämättä katsottaisi hyvällä tietokirjojen kirjoittamista. Aloin pian itsekin pelätä tietokirjakirjoittamisen vievän akateemista uskottavuutta, ja yritin hieman peitelläkin vapaa-ajan toimintaani akateemisissa piireissä. Toisaalta koin saavani paljon tietokirjapuolelta: pääsin tutustumaan mielenkiintoisiin tutkimuksiin eri aihepiireistä sekä puntaroimaan akateemisen tekstin ja luovan kirjoittamisen välistä suhdetta.
Nyt kaksi vuotta alussa mainitsemani haastattelun jälkeen koen saavuttaneeni jonkinlaisen tasapainon erilaisten ammattiodotusten välillä. Voin pyhittää toimistotunnit väitöskirjatyöhön sekä tehdä säännöllisesti tutkimusta kotimaisissa ja pohjoismaisissa arkistoissa. Inspiraatio ja kiinnostus erilaisiin asioihin taas takaa sen, että jaksan vielä vapaa-aikana innostua kirjoittamaan yleistajuisesti lukemastani akateemisesta tutkimuksesta ja kertomaan siitä erilaisissa tilaisuuksissa myös muille. Nykyään määrittelen itseni sekä väitöskirjatutkijaksi että tietokirjailijaksi, sillä koen näiden kummankin nimikkeen moninaisine työtehtävineen tukevan toisiaan. Lopulta kyse on kuitenkin ammatillisesta kasvamisesta ja kehittymisestä, johon jatko-opinnoilla pyritään.
tutkijaverkossa 
Mielenkiintoinen huomio siitä, että yliopistolla ei katsota niin hyvällä tietokirjoittamista. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan tieteen popularisoinnista ja tieteen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Miten voimme vaikuttaa, jos emme
saa tai osaa kertoa tutkimuksestamme kohderyhmämme kielellä. ”Suurelle yleisölle” kirjoitetaan eri tavalla kuin jos pyrimme vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin. Täytekakkumenetelmä kunniaan myös yliopistossa!
TykkääTykkää
Täytekakkua ei koskaan ole liikaa! Uskoisin että tässä on aivan viime vuosina tapahtunut ajattelutapojen muutos: nykyään ymmärretään ehkä paremmin että tutkitun tiedon popularisointi ei vähennä sen (tai tutkijan) akateemista arvoa, vaan tuo siihen mahdollisesti jotain lisää. Luulisin, että tähän on vaikuttanut ensinnäkin se, että yhä useampi tutkija uskaltaa ottaa kynän käteen ja kirjoittaa myös ns. suurelle yleisölle, olkoon sitten kirjan tai blogipäivityksen muodossa, ja toisekseen se, että tietokirjoja luetaan paljon ja niistä ollaan kiinnostuneita eli syntyy yhteiskunnallista keskustelua. Tämä on kehityssuunta, jonka toivoisi jatkuvan!
TykkääTykkää
Tykkään kirjoituksestasi ja se sai minut tajuamaan tunteitani paremmin. Olen jo pitemmän ajan tuntenut, etten oikein löydä paikkaani: työpaikallani (josta olen nyt opintovapaalla) ja nyt yliopistolla. Vasta nyt tajusin, että se että minulla on tutkinnon lisäksi lukuisia sivuaineita, on mahdollisesti johtanut siihen, että monitieteellisenä minun on edelleen etsittävä paikkani.
TykkääTykkää
Hei tosi hyvä kuulla, että kirjoitukseni auttoi hahmottamaan omaa tilannettasi! Muistan kun aloitin yliopistolla ja meille puhuttiin paljon urasuunnittelusta. Minun on kuitenkin aina ollut hankala motivoitua jostain, jota en ole kokenut kiinnostavaksi ja siksi omakin tutkintoni on melkoinen sillisalaatti nopeasti katsottuna. Kuitenkin rakentaessani omaa osaamistani useista eri palasista, huomaan että hiljalleen ne kaikki palaset ovat alkaneet toimia yhdessä. Paljon rohkaisua täältä oman paikan ja tilan löytämiseen, monitieteisyys on mielestäni ehdottomasti vain rikkaus!
TykkääTykkää