Tieteellinen ajattelu ja tieteellisen tiedon työstäminen on taitolaji, joka vaatii sen hahmottamista mitä tieteellinen tieto on. Kuva lainattu ositteesta Pixabay.com
Tieteellistä ajattelua ja sen ominaispiirteitä voidaan määritellä monilla tavoilla, mutta itse olen kokenut Otto Brusiinin vuonna 1934 esittämän määritelmän tieteellisyydestä hyvin tieteellistä ajattelua kuvaavaksi.
Brusiinin mukaan:
”Tieteellisyys on totuudenrakkautta, älyllistä vapautta ja rehellisyyttä, rohkeutta seurata älyä loppuun saakka, selvänäköisyyttä eli olioiden sisäisen yhteyden vaistoamista, säälimättömän arvostelun ristitulen läpäisemistä, ilmiöiden käsitteellistä paloittelua ja myös intuitiota, vaikka tieteellinen ajattelu on persoonattomampaa kuin taiteellinen.”1
Tieteellinen ajattelu vaatii rohkeutta, ja tieteellisen ajattelun kehittymisen ennakkoedellytys on utelias mieli, joka palvelee oikein käytettynä tutkijan kykyä analysoida objektiivisesti tiedon totuudellisuutta. Monelle meistä on kuitenkin opetettu jo lapsuuden kultaisina vuosina, että liian utelias ei saa olla, ja että elämässä pärjää paremmin, kun ei sotkeennu asioihin, jotka eivät itselle kuulu. Nämä yksityiselämän ohjenuorat eivät toimi tieteellisen ajattelun kontekstissa, koska tieteellinen ajattelu noudattaa erilaisia lainalaisuuksia ja toteuttaa erilaisia tavoitteita kuin arkinen ajattelumme. Tieteellisen ajattelun on tarkoitus tuottaa uutta tietoa, joka vaatii tieteellisessä tutkimuksessa käytetyn aineiston kriittistä arviointia. Naapurin Jaakon sinkkuelämän kriittinen analysointi kotisohvalla puolestaan tuottaa tietoa, joka voi olla meille uutta tai henkilökohtaisella tasolla mielenkiintoista, mutta tämän tiedon analysointi ei muuta tutkimuskohteena olevan Jaakon elämää, vaikka niin toivoisimme, koska Jaakollakin on oikeus yksityiselämään.
Tutkija, joka on varustettu uteliaalla mielellä ja on omaksunut tieteellisen ajattelun perusteet kohtaa väistämättä ongelmia, jotka liittyvät siihen, kuinka tutkimuksessa hyödynnettävää tieteellistä materiaalia tulisi analysoida. Tutkimuksessa käytettävän aineiston analysoiminen liittyy pohjimmiltaan epistemologiseen kysymykseen siitä, mitä tieteellinen tieto ylipäätään on? Tutkijalle ei ole hyödyllistä analysoida tutkimuksessaan tietoa, jota ei voida pitää luonteeltaan tieteellisenä. Tämä tarkoittaa, että tutkijan on erotettava objektiivisesti todistettavissa oleva tieto subjektiivisista uskomuksista.
Jos seurataan Brusiinin määritelmää tieteellisen ajattelun luonteesta voidaan päätellä, että tieteellisellä ajattelulla tuotettu tieto on totuudellista, ennakkoluulotonta, läpinäkyvää, kriittistä, perusteltua ja luovaa. Edellä esitettyä tieteellisen tiedon määritelmää voidaan helposti kritisoida toteamalla, että tiedon totuudellisuutta on yleensä mahdotonta todentaa aukottomasti, ja näin ollen moni tietona pidetty asia onkin oikeasti uskomusta. Tämän filosofisen tiedon totuutta koskevan ongelman pohtimisen jätän tässä ainoastaan ajatuksia nostavaksi heitoksi, koska totuus todellakin on tarua ihmeellisempi käsite. Tieteellisessä tutkimuksessa aineistoa analysoidaan usein abduktiivisesti etsimällä parasta mahdollista selitystä jollekin ilmiölle, ja tämä parhaan mahdollisen selityksen etsintä vapauttaa tutkijan absoluuttista totuutta koskevista filosofisista umpikujista. Uusi tutkimus voi muuttaa aiempia käsityksiä tutkituista ilmiöistä, joten abduktiivinen päättely avaa ovia myös tieteen kehitykselle.
Tutkimuksen tavoite tuottaa objektiivisesti luotettavaa tietoa ei tarkoita, että tutkimuksen tekijän tulisi olla teoreettisesti sitoutumaton tuottaessaan uutta tieteellistä tietoa tai osallistuessaan tieteenalansa kriittiseen keskusteluun. Omassa tutkimuskirjallisuudessani törmään jatkuvasti erilaisten oikeusteoreettisten koulukuntien väliseen kriittiseen dialogiin, joka palvelee pohjimmiltaan tarkoitusta löytää paras mahdollinen selitys sille mitä oikeus on. Tämä teoreettisesti sitoutuneiden tutkijoiden dialogi palvelee nimenomaisesti tieteen kehitystä, koska se mahdollistaa kriittisen keskustelun erilaisia ontologisia näkemyksiä kannattavien tutkijoiden välillä. Objektiivisuus tarkoittaakin tutkimuksessa pikemminkin sitä, että subjektiivisten näkemysten ei tule vaikuttaa siihen, kuinka tietoa analysoidaan. Tiedon analysointi edellyttää kriittisyyttä suhteessa kaikkeen tutkimuksessa hyödynnettyyn aineistoon, ja tämän tulisi näkyä tutkimuksessa tutkijan kykynä kyseenalaistaa myös se aineisto, joka tukee tutkijan omia teoreettisia sitoumuksia. Kriittisyys itsessään edellyttää, että tutkimuksessa esitetty kritiikki on perusteltavissa induktiivisen, deduktiivisen tai abduktiivisen päättelyn avulla, eikä pohjaudu ainoastaan tutkijan omiin mielipiteisiin tai uskomuksiin. Summa summarum kriittinen analyysi, joka koskee tieteellistä tietoa noudattaa samoja lainalaisuuksia kuin tieteellinen ajattelu. Näin ollen tutkija, joka sisäistää sen mitä tieteellinen ajattelu on, omaa työkalut myös tieteellisen tiedon kriittiseen analysointiin.
- Brusiin, Otto: Tieteellisestä ajattelusta. Valvoja-Aika 1934, s.21.
tutkijaverkossa 
Hei, kiitos erinomaisesta tekstistä! Pidin erityisesti tavasta, jolla siteerasit Brusiinia heti alussa rakentaen tekstin siteerauksen ympärille. Tämä toimii myös visuaalisesti erittäin nätisti! Myös esittämäsi haasteellisuus tiedon totuudellisuudesta on tärkeä huomio ja on hyvä, että korostit sitä. Tekstisi on helppolukuinen ja etenee jouhevasti, mutta visuaalisuutta olisi voinut ehkä tukea vielä lyhyemmillä kappaleilla ja väliotsikoilla.
Kiinnostuin ajatuksistasi teoreettisesta sitoutumattomuudesta eri koulukuntien välisessä dialogissa osana objektiivisesti luotettavaa tiedonhankintaa. Olen samaa mieltä siitä, että dialogi on tärkeää kriittisen keskustelun kannalta, mutta myös siksi, että se kirkastaa teorioiden taustalla olevia oletuksia. Toisaalta olen hieman huolissani siitä, että valtavirtatieteen ulkopuoliset teoreettiset kehikot (tai ”koulukunnat”) saavat usein vaivaannuttavan paljon palstatilaa dialogin nimissä, mitä tapahtuu selvästi enemmän yhteiskuntatieteissä kuin luonnontieteissä. Tämä selvästi usein harhauttaa asiaan perehtymättömämpää yleisöä. Perinpohjaisen (julkisen) dialogin käyminen ja seuraaminen on haastavaa ja en ole täysin vakuuttunut, että se on aina hyödyksi isolle yleisölle esimerkiksi Dunning-kruger-efektin vuoksi, vaikka dialogia lähtökohtaisesti kannatankin. Mitä ajattelet tästä?
TykkääTykkää
Mitä tulee Dunning-Kruger -efektiin liittyvään ylivertaisen tiedon kuvitelmaan ajattelen, että kyky ajatella tieteellisesti auttaa pitämään ”aidosti” tieteellisen dialogin suurelta osin puhtaana, mutta laajempaa yleisöä ajatellen ”epätieteelliseltä dialogilta” pelastavana tekijänä toiminee ainoastaan medikriittisyyden merkityksen korostaminen jo varhaisessa vaiheessa kasvatusta/opetusta. En usko, että kukaan tutkija voi vältää ”epätieteelliselle” dialogille altistumista, etenkin kun tätä dialogia usein käydään tieteen nimissä. Toivottavaa kuitenkin olisi, että tieteen parissa työskentelevät ihmiset osallistuisivat myös tähän ”epätieteelliseen” sekä usein hyvin subjektiivisesti värittyneeseen dialogiin, ja pyrkisivät oikaisemaan vallitsevia harhakäsityksiä. Maailmassa ei ikinä tule vallitsemaan tiedollista tasa-arvoa. Valitettava seuraus tästä on, että ne joilla on objektiivista tietoa jostain tieteenalasta kantavat myös vastuuta kyseisen alueen tieteellisen luonteen suojelemisesta.
TykkääTykkää